Kennel Absolut Arete
Arete (muinaiskreikaksi "hyve") oli keskeinen käsite antiikin kreikkalaisessa kulttuurissa ja filosofiassa. Kreikkalainen kasvatus korosti hyveellisyyden merkitystä. Kreikkalaisessa kulttuurissa hyveellisyys merkitsi luonteen hyvyyttä ja erinomaisuutta. Varhaisessa muodossaan käsite oli sidottu jonkin päämäärän tai tarkoituksen täyttämiseen. (Wikipedia).
Tämä käsite kuvaa hyvin myös etelävenäjänkoiraa. Ehdoton omistautuminen, vartiointi ja taipumus suojella omaa laumaa ovat koirien ikiaikaisia ja perinteisiä ominaisuuksia.
Kennel
Absolut Arete ei jalosta tai kasvata rotua asian tavanomaisessa merkityksessä,
pikemminkin aitona pyrkimyksenä on arvostaa ja vaalia rodun harvinaista
perimää. Etelävenäjänkoira on erilainen kuin useimmat nykyrodut. Sen vuoksi se ei sovellu useimmille nykyihmisille. Mutta oikeassa laumassa se on mitä uskollisin ja luotettavin kumppani, useimmiten kultaakin kalliimpi.
Toivomme, että etelävenäjänkoira nähdään vielä tulevaisuudessakin alkuperäisenä ja harvinaisena rotuna. Ajaton arvostus ja vilpitön kunnioitus ovat hieno osoitus rodun ainutlaatuisuudesta. Olisi todellinen menetys nähdä tämän harvinaisen perinteen katoavan.
Pidämme koiristamme hyvää huolta ja ne pitävät meistä hyvää huolta.