Tarinoita

Jesse (1866, Vol. 1:327, 328) kuvailee etelävenäjäläisiä laumanvartijakoiria niiden karuissa elinolosuhteissa. Kertomuksesta käy ilmi paimenten ja koirien väliset tiukat säännöt sosiaalisessa käyttäytymisessä. Koirat olivat isoja ja rotevia eläimiä, joilla oli pelottava maine. Tämän kaltainen laumajärjestys on ollut tarpeellinen ja määrätietoinen keino lauman olemassaololle kesyttömillä ja villeillä aroilla.

"Etelävenäläiset laumanvartijakoirat

Paimenet valmistavat ruokansa iltaisin avotulella, kahdenkymmenen valppaan koiransa ympäröiminä… He asettuvat yöksi nukkumaan seuraavassa järjestyksessä: vanhin paimenista ja hänen ystävänsä asettavat yösijansa lammasvankkuriin, muut paimenet ajavat lampaat kokoon ja muodostavat niistä kehän vankkurin ympärille.Seuraavaksi koirat asetetaan ketjuun lauman ympärille. Kullakin paimenella on lampaantalja ja "swita", joita käytetään sekä kesällä, että talvella, ja jotka muodostavat patjan ja peiton. Paimenet asettuvat määrätyille etäisyyksille toisistaan. Aina kahden paimenen väliin asettuu kolme tai neljä koiraa, kukin omalle paikalleen, joka on merkitty vanhalla rievulla tai kauhtuneella lampaantaljalla. Jokaisella koiralla on näin oma erityinen makuualustansa, jota säilytetään vankkurissa. Kukin koira tuntee omansa ja voi rauhallisin mielin asettua siihen yöksi lepäämään, aina kun löytää sen. Sudet tuskin uskaltaisivat hyökätä näin hyvin varusteltuun linnoitukseen."

Etelävenäjänkoiran sanotaan olevan "kiivas ja epäluuloinen vieraita kohtaan" ja että sillä on "luontainen vartiointitaipumus". Aikoinaan nämä ominaisuudet ovat olleet eloonjäämiselle täysin välttämättömiä, jolloin koiran oli kyettävä vartioimaan ja myös puolustamaan lammaslaumaa pedoilta. Missään nimessä tämä ei tarkoita samaa, kuin "raivohullu" tai "hallitsemattoman aggressiivinen". Nykyaikainen, moderni lammaspaimen ymmärtää hyvin, että koiran elämäntehtävä on ollut vartioida ja suojella, ei taistella ja tulla vahingoitetuksi.

Tämä eroavaisuus tulee selvästi esille, kun pohtii seuraavaa E.A. Markovin (1866) tarinaa, jossa koirat torjuvat raivokkaasti hevosilla saapuneita tunkeilijoita ja silti noudattavat tarkoin, herkästi ja nöyrästi, omistajiensa tahtoa.

"Vihdoinkin ne vastasivat paimenten kaukaisiin ääniin, joka saattoi sekin olla vain tuulen ansiota. Tässä vaiheessa olimme jo olleet koiralauman ympäröimiä. Ne olivat kookkaita, luisevia ja niillä oli pitkä, valkoinen turkki. Koirat haukkuivat raivoisasti ja kiersivät kehää, hyppivät ja repivät maasta ruohotuppoja. Ne tulivat suoraan suoja-aidan läpi leiriimme, johon olimme ryhmittyneinä tiiviiseen muodostelmaan hevostemme kanssa. Paimenet juoksivat nopeasti paikalle ja jo kaukaa he alkoivat erotella koiriaan viheltämällä, ja onneksi niiden raivokkuus vaikutti ainakin hetkeksi aikaa laantuneen. Kun vihdoin pääsimme suojaan, nämä kauhistuttavat koirat olivat edelleen ympärillämme, muristen ja päästäen äärimmäisiä karjaisuja, nostaen verenhimoiset kuononsa ylös, nuuhkien meitä ja hevosiamme vihamielisesti. Ne olivat kuitenkin hyvin kuuliaisia omistajilleen ja tottelivat hyvin isäntiensä tahtoa. Viimeiseen hetkeen asti näytti siltä, että ne vaikuttivat vain pyytävän hyväksyntää sille, että saisivat syöksyä kimppuumme ja repiä meidät palasiksi kuin jänikset... Tämä koira on mitä mahtavin lammaslaumojen ja ihmisten suojelija. Se on fyysisesti suden kaltainen; ei silti erityisen iso, mutta uskomattoman raivokas pitkine ohuine jalkoineen, takkuisine turkkineen, ja jolla on erittäin pitkä alaleuka. Ne ovat lähes kokonaan valkoisia, mutta silmät ovat verestävät. Ne ovat raivokkaita ja vahvoja lammaskoiria, mutta myös hyvin älykkäitä. Ne voivat hajaantua ja muodostaa ketjun lauman ympärille pitääkseen sudet loitolla ja sen jälkeen kokoontua taas yhteen, ikään kuin yhdeksi voimanpesäksi, joka kuuntelee vain omistajansa käskyä. Koirat oppivat kaikki pienetkin, omistajan tahdon mukaiset yksityiskohdat ja tottelevat häntä nöyrästi, huolimatta niiden villeistä vaistoista, aivan kuten oppilaat käyttäytyvät moitteettomasti koulussa arvostetun opettajansa edessä."

Tarina osoittaa todeksi myös sen tärkeän tosiasian, että koira ei koskaan voi olla lauman johtaja - se on ihmisen tehtävä.